Meillä on osaajille töitä

Oletko ulospäinsuuntautunut, iloinen sekä intohimoinen autoalan osaaja, jota kiinnostaa kaikenlaiset moottoroidut menopelit? Et halua viettää päiviäsi pelkästään auton tai konepellin alla? Siinä tapauksessa meillä voi hyvinkin olla tarjota työtä jossa viihtyisit! Meillä näet ja koet kulkupelejä laidasta toiseen, Mazdasta matkailuautoon ja Rellusta rekkaan.

Pettämättömän pelisilmäsi ja asenteesi avulla tiedät selviäväsi vaativistakin asiakaspalvelutilanteista. Meillä saat työkavereiksesi kokeneita ja pitkään talossa viihtyneitä konkareita, joiden kanssa et jää yksin haastavissakaan tilanteissa. Parhaimman mahdollisen asiakaskokemuksen ohella haluamme tarjota työntekijöillemme parhaan mahdollisen työpaikan. Ihan jo siksi, että olemme varmoja, että se näkyy ja tuntuu myös palvelussamme. Jos siis olet kokenut katsastusalan ammattilainen, voit koska tahansa jättää meille yhteystietosi ja lyhyen kuvauksen itsestäsi.

Jos puolestaan haaveilet muista tehtävistä, kuten esimerkiksi palveluneuvojana toimimisesta, kannattaa seurata työpaikkailmoituksiamme. Katsastajasi-ketju on nykyisellään osa kotimaista A-Katsastus Groupia. Linkin kautta siirryt suoraan A-Katsastus Groupin järjestelmään, jossa näkyvät paikkakuntakohtaisesti kaikki avoimet tehtävät, sekä pääset täyttämään oman hakemuksesi ja tallentamaan CV:si meille rekrytointijärjestelmämme kautta.

Avoimet työpaikat

Palveluneuvoja Lieksa / Nurmes
Katsastaja Iisalmi
Katsastaja Tammisaari
Katsastaja Helsinki
Katsastaja Keuruu
Palveluneuvoja Vantaa
Kesätyöntekijä, asiakaspalvelu Pedersöre
Kesätyöntekijä palveluneuvoja Helsinki
Tutkinnonvastaanottaja Järvenpää
Katsastaja Lieksa
Kesätyöntekijä Pietarsaari
Katsastaja Lahti-Heinola
Kuljettajantutkinnon vastaanottaja Kuusamo
Kesätyöntekijä, katsastaja Vantaa
Tutkinnonvastaanottaja Helsinki
Avoin hakemus Suomi